BODY
PILATES W TIINA

Ihminen on taideteos, joka kehittyy askel askeleelta.
Luovuus ja liike ovat kulkeneet mukanani koko elämäni ajan. Kiinnostukseni ihmiskehoon on ollut läsnä niin työssäni kuin elämässäni – liike on ollut aina osa minua. Se on ollut joskus kovempaa urheilua, mutta toisaalta myös kevyempää ja tasapainottavaa. Mutta tärkeintä on ollut se, että liike on ollut keino voida hyvin ja elää ilman kipuja.
Viime vuosikymmenellä suuri suru pysäytti minut. Sen syventyessä ajattelin, että kovemmilla sykkeillä saisin lisää energiaa ja jaksamista. Mutta todellisuus oli toinen – tarvitsin rauhallista liikettä, läsnäoloa ja rakkautta kehoani kohtaan.
Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: uppoutua syvemmälle suruun ja ylikuormitukseen, tai rauhoittua, löytää kiitollisuus ja elää rakkaudesta käsin. Päivä päivältä aloin muuttaa rutiinejani. Jätin taakseni hermostoa kuormittavan urheilun ja kamppailulajit, ja löysin pilateksen.
Aloitin matkani mielen muutoksella, ja oli aika palata kehooni – rakkaaseen kotiini, joka jaksoi kantaa minut läpi surun. Rakkaus pilatekseen syveni, ja päätin opiskella sen perusteellisesti.
Basi-akatemialta valmistuttuani pilatesohjaajaksi, pitkäaikainen haaveeni omasta hyvinvointisovelluksesta alkoi muotoutua todeksi. Joulukuussa 2025 julkaisin oman sovellukseni, PULSEN, ja olen iloinen siitä, että monet harjoittelijat ovat olleet mukana matkani alusta asti. Heidän yhteytensä itseensä on voimistunut, ja elämät ovat muuttuneet parempaan suuntaan.
En voi muuttaa ketään ajattelemaan tai tuntemaan toisin, mutta annan taiteeni tuoda sinulle tunteita, ajatuksia ja kokemuksia.
Ohjaukseni avulla toivon, että löydät yhtä ihanan yhteyden sisimpääsi kuin itse löysin.
Sinä olet se, jota olet odottanut.

LÖYTYYKÖ PILATES SINUN ELÄMÄÄSI?
Pilates on mielen ja kehon yhteinen liike, joka sopii kaikille. Sen tarkoitus on vahvistaa keskivartalon lihaksia (powerhouse), jotta arjesta tulee vahvempi ja kevyempi. Liikkeet tehdään rauhallisesti ja tarkasti hengityksen tahdissa. Oikea hengitys on avain kehon ja mielen tasapainoon – se tukee selkärankaasi, parantaa ryhtiäsi ja tuo rauhaa ja kirkastaa mieltäsi.
Pilateksen liikkeet vahvistavat kehon pienimpiä tukilihaksia, jotka usein jäävät vähemmälle huomiolle salilla tai yksipuolisessa harjoittelussa. Hallitut, virtaavat liikkeet varmistavat, että kehosi liikkuu turvallisesti sen luonnollisilla liikeradoilla. Harjoittelu kannattaa aina aloittaa perusteista – vaikka taustasi olisi urheilija, sillä juuri perusta mahdollistaa vaativammat liikkeet. Jokainen liike vaatii läsnäoloa ja koko kehon aktivointia. Liikkeet on kehittänyt Joseph Pilates.
Parhaiten pääset alkuun, kun harjoittelet ohjaajan kanssa – näin saat parhaat ohjeet ja tuen vahvaan työskentelyyn.

Kiinnostaisiko sinua yksityistunti, pienryhmä tai workshop?
Asun tällä hetkellä Aurinkorannikolla ja ohjaan pieniä ryhmiä ja yksityistunteja asiakkaiden kotona.
HINNAT
Yksityistunti: 60 € (5 kerran paketti 250 €)
Pienryhmä (2-4 hlö): 35 €/hlö
Isommat ryhmät: kysy lisää tiinakoskicollective@gmail.com
WORKSHOP
Maaliskuussa 2025 järjestimme yhdessä Marjut Nybergin kanssa CHAKRA TAIVAL -workshopin. Kävimme läpi, mitä chakrat ovat ja kuinka ne liittyvät meihin. Tutkimme myös, miten voit löytää yhteyden näihin itämaisiin energiakeskuksiin fysiologiamme kautta. Löysimme voimaa pilatesharjoituksen kautta, jonka itse ohjasin, ja päästimme irti Marjutin lempeän yin-joogan ja meditaation avulla.
Onko mielessäsi workshop? Ota yhteyttä: tiinakoskicollective@gmail.com


PULSE on kokonaisvaltainen hyvinvointisovellus, joka on rakennettu rakkaudella.
PULSE pitää sisällään:
- Pilates- ja voimaharjoituksia aloittelijoille ja edistyneille
- Cardioharjoituksia ja valmiita ohjelmia
- Meditaatioita, kehonhuoltoa ja kasvojoogaa
- Ruokaohjeita ja inspiroivia artikkeleita
- Keho-mieli-kursseja
Voit kokeilla sovellusta veloituksetta 5 päivän ajan, jonka jälkeen 14,90 €/ kk
PULSE auttaa sinua löytämään rauhan ja voiman sisältäpäin. Sovellus toimii mobiililaitteilla ja tietokoneella, saat helposti peilattua harjoitukset myös älytelevisioon AirPlayn kautta. TERVETULOA ITSESI PARIIN!
LATAA PULSE KLIKKAAMALLA PAINIKETTA ALLA


